Eloa ja iloa yhteisöstä -hanke

Me haluamme tietää, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Tule mukaan luomaan yhteistä tarinaa!

Setlementti Louhelan Eloa ja iloa yhteisöstä -hanke on suunnattu 30–55-vuotiaille keskiuusimaalaisille. Tahdomme lisätä yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyden kokemuksia tarjoamalla mahdollisuuden rentoon yhteiseen ajanviettoon. Lähde mukaan kävelylenkille, osallistu online-tapaamisiin tai tule viettämään yhteisiä kahvihetkiä taiteen parissa. Voimme myös yhdessä suunnitella mielekästä toimintaa.
 

Lue lisää tapahtumistamme.

Yksinäisyyden kokemukset yhdistävät.

Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen perustarpeista. Siksi yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset vaikuttavat hyvinvointiimme kokonaisvaltaisesti. Meidän jokaisen tulee saada kokea olevamme jollekin tärkeä ja läheinen. Meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Kuka tahansa voi olla yksinäinen. 

Vaikka ympärillämme olisi paljon ihmisiä, voimme kokea yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemus syntyy, kun henkiset ja sosiaaliset tarpeemme eivät täyty. Suomen Punaisen Ristin teettämän yksinäisyysbarometrin (2024) mukaan Suomessa 56 prosenttia kokee yksinäisyyttä ainakin joskus.

Apu yksinäisyyteen piilee positiivisissa kohtaamisissa, yhdessä tekemisessä ja kokemusten jakamisessa. Tahdomme Eloa ja iloa yhteisöstä -hankkeella lisätä osallistumisen mahdollisuuksia sekä madaltaa kynnystä kohdata uusia ihmisiä.

Sinunkaan ei tarvitse olla yksin. Luodaan yhdessä hauskoja hetkiä! 

 

Eloa ja iloa yhteisöstä -hanke

Hankevastaava Hanne Bird
044 779 9330
hanne.bird@setlementtilouhela.fi

Hanketyöntekijä Marko Järvenpää
044-491 8665
marko.jarvenpaa@setlementtilouhela.fi

 

Hankkeen rahoittaa Sosiaali-​ ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) sekä Keusoten hyvinvointialue.

Tule mukaan ja ehdota toimintaa!